

Persoonallinen ja luova kauppapaikka Turun sydämessä.
Kymmenen nykytaiteilijan työt esittäytyvät Forumissa, vitriininäyttelyssä Linnankadun sisäänkäynnin yhteydessä.
Näyttely on ilmainen ja avoinna Forumin aukioloaikoina. Gallerian edustaja on paikalla maanantaisin klo 16-17:30.
Taiteilijoiden työt ovat esillä myös heinäkuussa pirkanmaalaisessa kesägalleria Taide-Nuuttilassa.
Kesägalleria sijaitsee Virroilla luonnonkauniin Näsijärven rannalla lukuisien muiden kesämatkakohteiden reitillä.
Tua Hakanpään teos Metsä tuo Forum kortteliin äänitaidetta, jonka sisällä voi levähtää hetken
Metsä on Tua Hakanpään (s.1980) alati muuttuva sooloteos, joka on sävelletty moottoroiduille puunrungoille, silkkipaperille ja ihmisäänelle. Teos on tarkoitettu koettavaksi instrumentin sisältä käsin. Instrumentin sisällä on yksi vapaa tuoli, johon ohikulkija voi halutessaan istua kuuntelemaan teosta. (Ei hätää, vaikka esitys on immersiivinen, se ei ole interaktiivinen). Hakanpää tutkii teoksellaan pysähtyneisyyttä, yksinoloa, sivullisuutta ja ajan kulumista. Turun Forum Korttelissa 27. ja 28.10 esitettävässä versiossa Hakanpää tekee improvisaation pitkää muotoa ja esiintyy molempina päivinä teoksella klo 12–18.
Taiteen edistämiskeskus on tukenut Metsä teoksen Turussa esitettävän version valmistumista ja harjoittelua. Turku 2029 säätiö on tukenut WeW! tuotantoryhmää teoksen saattamiseksi osaksi Turun kaupungin kulttuuripääkaupunkivuoden 10-vuotisjuhlaa.
Tapahtuma Facebookissa:
https://fb.me/e/1cUW9ceHy
Sekä Turun tapahtumakalenterissa:
https://kalenteri.turku.fi/events/node/979762
Ord och inga visor / Sano se kuvalla -hankkeen työpajoissa valmistuneita teoksia on koko kesän ajan esillä kolmessa eri näyttelypaikassa Turussa: Luckanilla, Ilpoisten kirjastossa sekä Forum-korttelin vitriineissä. Näyttelyissä on esillä yhteensä noin sata teosta. Vuonna 2019 alkaneen Valokuvakeskus Perin ja Turun Taiteilijaseuran yhteisen Ord och inga visor / Sano se kuvalla -hankkeen tavoitteena on kehittää luonnollisia tapoja lisätä kommunikaatiota eri kieliryhmien välillä, kun eri äidinkieliä puhuvat ihmiset kohtaavat luovan toiminnan äärellä. Maailmaa ravistellut koronapandemia aiheutti muutoksia myös Ord och inga visor -projektin toimintaan.